NAIIVI

Uskon rakkauteen ja hyvyyteen.
He kutsuvat minua naiiviksi.

Sanoit, että naiivi on paha sana.
Minä sanoin, että se on kaunis.
Tykkään siitä.

Sanoin, että sillä on helpompi kuvata lyhyesti sitä miten katselen maailmaa:

Ruusunterälehdet poskillani.

Hymy huulillani.

Sydän avoinna.

Opin kuitenkin nopeasti miksi te kutsuitte minua naiiviksi siihen sävyyn ja miksi sana oli tahriintunut verellä.

Ruusunterälehdet tippuivat poskiltani mustaan maahan, sormenpääni rikki. En osannut varoa, kuulemma ruusuissa on piikkejä. Miksi ne ovat sitten niin kauniita?

Hymyni katosi. Kysyit miksi näytän tältä. Esitit minua ja mutristit suuta katsoen tyhjin silmin kohti maata. Kai kaihosin nyt niitä ruusunterälehtiä, jotka sinne tiputin.

Sydämeni käärin kerroksittain teippiin. Extra-voimakkaaseen, mutta vasta kun työhuoneen lokerosta löytynyt askarteluteippi ei enää toiminut.

Yrität vielä repiä teippiä sanoillasi, mutta jokatoinen sanasi lisää uuden kerroksen.

Kulta, teippiä on liikaa.
Älä tuo minulle enää ruusuja.


23.12.23